KKO:1989:58
- Asiasanat
- Virkarikos
- Tapausvuosi
- 1989
- Antopäivä
- Diaarinumero
- R 88/466
- Taltio
- 1507
- Esittelypäivä
Ään.
Palolaitoksen sukellusyksikköön oli määrätty vapaaehtoisia palomiehiä. Heistä A ja B olivat myöhemmin ilmoittaneet luopuvansa yksikössä harjoitetusta sinänsä vapaaehtoisesta vesisukelluksesta eli pinnan alla sukelluslaitteiden avulla tapahtuvasta sukellustoiminnasta ja lakanneet osallistumasta siihen sekä sukelluskunnon ylläpitämisen edellyttämään harjoitteluun. Sen jälkeen A ja B olivat hälytystilanteessa kieltäytyneet noudattamasta esimiehensä asianmukaiseen harkintaan perustunutta sukellusmääräystä veteen mahdollisesti joutuneen ja hukkumisvaarassa olleen henkilön etsimiseksi pitäen määräystä aiheettomana. A:lla ja B:llä, joilla oli ollut ainakin jonkinlaiset valmiudet suorittaa vesisukellusta, ei ollut ollut oikeutta asettaa esimiehen tilannearviota kyseenalaiseksi ja kieltäytyä sukeltamasta. Heidän katsottiin tahallaan laiminlyöneen virkatehtäviensä toimittamisen ja siten syyllistyneen tahalliseen ilman hyötymis- tai vahingoittamistarkoitusta tehtyyn virkarikokseen.
RL 40 luku 20 § 2 mom
ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA
Turun raastuvanoikeuden päätös 12.3.1987
Raastuvanoikeus on virallisen syyttäjän syytteestä päätöksessään katsonut selvitetyksi, että Turun kaupungin vakinaisena palokuntana toimivan palolaitoksen palomiehet A ja B olivat 21.5.1986 Turussa tahallaan virkaansa toimittaessaan rikkoneet heille palolaitoksen johtosäännön mukaan palomiehinä kuuluneen virkavelvollisuuden pelastussukellukseen kieltäytymällä sukeltamasta Aurajokeen etsiäkseen sinne joutuneeksi epäiltyä henkilöä, mihin tehtävään paikalla ollut palomestari oli heidät määrännyt.
Tällä perusteella ja kun A ja B olivat toimineet ilman hyötymis- tai vahingoittamistarkoitusta, raastuvanoikeus on tuominnut heidät kummankin rikoslain 40 luvun 20 §:n nojalla tahallisesta ilman hyötymis- tai vahingoittamistarkoitusta tehdystä virkarikoksesta 35:een 20 markan määräiseen päiväsakkoon eli maksamaan sakkoa 700 markkaa.
Raastuvanoikeus on lisäksi velvoittanut A:n ja B:n korvaamaan yhteisvastuullisesti valtiolle sen varoista virallisen syyttäjän kuulustuttamille todistajille maksetut korvaukset 74 markkaa 20 penniä.
Turun hovioikeuden päätös 5.5.1988
Hovioikeus, jonka tutkittavaksi virallinen syyttäjä sekä A ja B olivat saattaneet jutun, on päätöksessään todennut, että A ja B olivat tosin palolaitoksen apulaispalopäällikölle 12.12.1985 saapuneessa kirjelmässä ilmoittaneet siinä tapauksessa, etteivät kirjelmässä mainitut ehdot täyttyisi, kieltäytyvänsä sinänsä vapaaehtoisena pidettävästä vesisukellustoiminnasta. Heidät oli kuitenkin sen jälkeen toistuvasti määrätty työtehtäviin sukellusyksikköön ja he olivat myös toimineet näissä tehtävissä. Näin ollen he olivat kysymyksessä olevassa tilaisuudessa sukellusyksikköön sijoitettuina työtehtäviin lähdettyään olleet velvolliset noudattamaan esimiehensä toimivaltansa rajoissa antamaa tehtävämääräystä.
Näillä ja muutoin raastuvanoikeuden mainitsemilla perusteilla hovioikeus on jättänyt raastuvanoikeuden päätöksen voimaan.
MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA
A:lle ja B:lle on myönnetty valituslupa 24.8.1988. A ja B ovat katsoneet, että Turun palolaitoksessa vesisukellus perustui vapaaehtoisuuteen. Koska he olivat jo kauan ennen syytteessä tarkoitettua hälytystehtävää ilmoittaneet kieltäytyvänsä vesisukelluksesta ja viikko-ohjelmaan merkityistä sukellusharjoituksista, vesisukellus ei enää kuulunut heidän virkavelvollisuuteensa. Heillä ei siten ollut myöskään velvollisuutta noudattaa esimiehensä antamaa sukellusmääräystä. A ja B ovat vaatineet syytteen hylkäämistä.
Virallinen syyttäjä on antanut pyydetyn vastauksen.
KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 23.5.1989
Perustelut
Palo- ja pelastustoimesta annetun lain 8 §:n 1 momentin mukaan kunnan on pidettävä huolta pelastustoimesta alueellaan.
Turun kaupunginvaltuuston 28.3.1983 hyväksymän palolaitoksen johtosäännön 2 §:n 1 momentin mukaan palolaitoksen tehtävänä oli palolautakunnan alaisena vakinaisena palokuntana huolehtia kaupungille kuuluvasta palo- ja pelastustoimesta ja pelastussukelluksesta. Johtosäännön 18 §:n 1 momentin mukaan palolaitoksen hälytysosaston tuli huolehtia sammutus-, pelastus-, sairaankuljetus-, pelastussukellus-, öljyntorjunta- ja muista sellaisista palolaitoksen toimialaan kuuluvista tehtävistä, jotka eivät kuuluneet muille osastoille. Saman säännön 23 §:n 1 momentin mukaan ylipalomiehen ja palomiehen tuli muun muassa suorittaa pelastussukelluksia.
Turun palolaitoksessa pelastussukelluksia ovat suorittaneet sukeltajan koulutuksen saaneet palomiehet, jotka sukellustaitonsa perusteella on määrätty erilliseen pelastusyksikköön. A ja B ovat kuuluneet tähän yksikköön.
Johtosäännössä ei ole määräyksiä vesisukelluksesta eli pinnan alla sukelluslaitteiden avulla tapahtuvasta sukellustoiminnasta. Esitetyn selvityksen mukaan vesisukellus sinänsä on Turun palolaitoksessa perustunut vapaaehtoisuuteen. A ja B ovat 29.11.1985 allekirjoitetulla kirjeellä palolaitoksen apulaispalopäällikölle ilmoittaneet, että he eivät enää 1.1.1986 jälkeen jatkaneet vesisukellusta. Mainitun ajankohdan jälkeen he eivät olleet osallistuneet vesisukellukseen ja he olivat lakanneet myös harjoittelemalla ylläpitämästä sukelluskuntoaan.
A:n ja B:n kertoman mukaan he olisivat puheena olevassa tilanteessa sukeltaneet, mikäli kysymys olisi ollut ihmishengen pelastamisesta, mutta tässä tapauksessa sukeltamiseen heidän mielestään ei ollut aihetta. Paikalla olleiden henkilöiden todistajankertomuksista ilmenee kuitenkin, että A:n ja B:n saadessa sukellusmääräyksen oli epävarmaa, oliko joessa vielä hukkumisvaarassa oleva henkilö. Tässä tilanteessa ja ottaen huomioon, että A:lla ja B:llä oli harjoittelun puutteesta huolimatta ainakin jonkinlaiset valmiudet suorittaa vesisukellusta, heillä ei ole ollut oikeutta asettaa esimiehen tilannearviota kyseenalaiseksi ja kieltäytyä sukeltamasta. Näillä perusteilla Korkein oikeus katsoo A:n ja B:n tahallaan laiminlyöneen virkatehtäviensä toimittamisen ja siten syyllistyneen hovioikeuden heidän syykseen lukemaan rikokseen.
Päätöslauselma
Hovioikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.
Eri mieltä olevan jäsenen lausunto
Oikeusneuvos Takala: A ja B ovat 29.11.1985 päivätyllä kirjeellä ilmoittaneet palolaitoksen apulaispalopäällikölle, että he eivät enää 1.1.1986 jälkeen jatkaneet vesisukellustoimintaa, ellei palolaitoksessa noudatettu heidän kirjeessään mainittuja turvallisuusmääräyksiä. Samalla he ovat vaatineet pelastussukellustoimintaa koskevien toimintaohjeiden pikaista korjaamista ajan tasalle. Kirjeessä A ja B eivät siten ole ilmoittaneet sinänsä luopuvansa palolaitoksessa vapaaehtoisesti vastaanottamastaan vesisukeltajan tehtävästä vaan kieltäytyneet siihen kuuluvien toimintojen suorittamisesta siihen saakka, kun heidän esittämänsä vaatimukset täytetään. Kertomustensa mukaan he kuitenkin ovat olleet valmiit sukeltamaan vedenpinnan alle pelastaakseen ihmishenkiä ja ilmoittaneet sen myös palolaitoksen johdolle. A ja B ovat siten tältä osin rajoittaneet toimenpiteistä kieltäytymistään. Tämän vuoksi ja kun A:n ja B:n saadessa sukellusmääräyksen ei ollut selvää, ettei joessa ollut enää hukkumisvaarassa olevaa henkilöä, heillä ei ole ollut oikeutta asettaa esimiehensä tilannearviota kyseenalaiseksi ja kieltäytyä sukeltamasta. Näillä ja muutoin Korkeimman oikeuden ratkaisusta ilmenevillä perusteilla olen ratkaisun päätöslauselman mukaisella kannalla.
Ratkaisuun osallistuneet: oikeusneuvokset Takala (eri mieltä), Mörä, Nybergh, Ketola ja Paasikoski